Suomen tunnetuimmat musiikkitapahtumien areenat ovat vetäneet sekä kotimaisten että ulkomaalaisten huippuartistien siivellä miljoonia musiikin ystäviä jo useamman kymmenen vuoden ajan.

Suomen tunnetuimmat musiikkitapahtumien areenat

HELSINGIN OLYMPIASTADION

Vuonna 1938 avattu Helsingin Olympiastadion on ehtinyt 80 vuoden aikana isännöidä niin olympialaisia, yleisurheilun MM-kisoja kuin naisten jalkapallon EM-kisoja. Reilun 36 000 paikan stadionilla on vuosien aikana ehtinyt esiintyä kova rivi ulkomaalaisia huippuartisteja, kuten Rolling Stones, Bruce Springsteen, AC/DC, Bon Jovi, U2, Tina Turner, Elton John Michael Jackson, Iron Maiden, Madonna ja Metallica. Suomalainen rap-artisti Cheek esiintyi myös ensimmäisenä yksittäisenä suomalaisena pääartistina tällä stadionilla vuonna 2014, jota Jari Sillanpää seurasi vuonna 2015 pidetyssä konsertissaan.

Nämä satoja tuhansia katsojia vetäneet konsertit ovat ehdottomasti olleet musiikin ystävälle elämän kohokohtia, joiden VIP-paketteihin monet ovat saaneet säästää useamman kuun palkan. Jos budjetti ei vielä riitä Madonnan, U2:n tai Elton Johnin kaltaisten tähtien siivittämiin konsertteihin, voi onnea kokeilla rohkeasti suomalaisen https://kalevalakasino.org/n muhkeilla tervetuliasbonuksilla. Onnen osuessa kohdalle voit päästä jopa nauttimaan ensi vuoden konserteista useampaan eri otteeseen, ja vaikkapa VIP-aitiosta katsellen!

TAMPEREEN STADION

Vuonna 1965 avattu Tampereen Stadion, joka tunnetaan myös nimellä Ratinan stadion, vetää tällä hetkellä 16 800 katsojaa. Kotimaisten artistien, kuten Eppu Normaalin, Popedan ja Nightwishin lisäksi stadionilla on esiintynyt lukuisia ulkomaalaisia huippunimiä, kuten Toto, Bon Jovi, Bruce Springsteen, Rammstein, Bryan Adams ja Red Hot Chili Peppers. Ennätyksiä stadionilla rikkoivat vuonna 2008 pidetty Iron Maidenin konsertti, joka veti tuolloin lähes 30 000 katsojaa sekä vuonna 2010 pidetty AC/DC:n konsertti, joka veti yhteensä 32 500 katsojaa.

HARTWALL ARENA

Vuonna 1997 valmistunut Helsingissä sijaitseva monitoimihalli on tullut vuosien aikana tutuksi erityisesti jääkiekon MM-kisojen kisaisännän roolistaan sekä Helsingin Jokereiden kotiotteluiden isännöitsijänä. Hartwall Arena on kunnostautunut myös live-musiikin puolella, sillä areenalla on ehtinyt esiintyä reilussa 20 vuodessa jo satoja eri artisteja, aina suomalaisista huippunimistä maaimankuuluihin tähtiin. Santanan, Tina Turnerin, Bob Dylanin, Aerosmithin, Ricky Martinin, Bruno Marsin, Backstreet Boysin, Enrique Iglesiasin, Rihannan, Snoop Doggin ja Britney Spearsin lisäksi areenaa ovat tähdittäneet kotimaiset suurnimet, kuten Sunrise Avenue, Elastinen, Eppu Normaali, Ultra Bra, Lauri Tähkä, Kaija Koo ja Juha Tapio.