Oletko kiinnostunut live-musiikista, konserteista, muista musiikkitapahtumista ja kaikesta, mitä näiden vuosittain miljoonia kävijöitä vetävien ilmiöiden ympärille liittyy? Olet tullut oikeaan paikkaan! Olemme kaikkeen live-musiikkiin, viihteeseen, yöklubeihin ja tanssiravintoloihin erikoistunut vapaa-ajan sivusto, joka keskittyy itse musiikkitapahtumien lisäksi kaikkeen siihen, mikä tapahtuu ennen ja jälkeen näiden tapahtumien.

Live-musiikkitapahtumat ja niiden järjestäminen

Onko sinulla koskaan käynyt mielessä klubeilla, ravintoloissa ja konserteissa käydessäsi, mitä kaikkea kyseistä tapahtumaa on oikein edeltänyt? No, eipä monella muullakaan! Musiikkitapahtumien taakse kätkeytyy aivan oma maailmansa aina viihdettä yöklubeille, ravintoloille ja live-konsertteihin tarjoavista tapahtumajärjestäjistä musiikintoistoon tarvittavaan laitteistoon ja muuhun kalustoon. Lisäksi tapahtuman järjestäminen vaatii pikkutarkkaa suunnittelua, kivenkovaa stressinhallintaa sekä kykyä pitää kaikkiablankoja samaan aikaan käsissä.

Live-tapahtuma on vain kirsikka tämän kakun päällä ja esimerkiksi suuremmat festivaalit ovat usein kuukausien tai jopa vuosien ajan tehdyn kovan työn tulosta. Kävijöiden ei toki pidä pohtia, mitä kaikkea tapahtumajärjestäjä on käynyt läpi konsertin pitämiseksi – ei todellakaan! Kävijänä sinun tehtävänäsi on nauttia musiikista ja niistä tiloista, jotka tapahtumajärjestäjä on sinulle tarjonnut; syvennymme itse asiassa sivuillamme tarkemmin myös siihen, mikä live-musiikkitapahtumissa viehättää. Aivan yhtä mielenkiintoista on kuitenkin tietää, mitä kaikkea musiikkitapahtuman järjestäminen vaatii. Tämän vuoksi olemmekin koonneet sivustolle mielenkiintoista tietoa musiikkitapahtuman budjetoinnista sekä siitä, mitä kaikkea tapahtumajärjestäjän täytyy todella ottaa huomioon live-konserttia järjestäessään.

Vähän kaikkea kaikille

Haluamme tarjota monipuolisia artikkeleja kaikille live-musiikista kiinnostuneille ja siksi halusimme jakaa lukijoillemme mielenkiintoisia listoja maailman menevimmistä bilepaikoista. Paljastamme myös Helsingin trendikkäimmät yöklubit ja tanssiravintolat livemusiikin ystäville laidasta laitaan. Paneudumme tarkemmin siihen, miten suoratoisto on muuttanut live-konserttien maailmaa ja jaamme lyhyen, mutta kattavan oppaan niille, jotka haaveilevat ensi kesän festareista ulkomailla. Pyrimme myös päivittämään ja lisäämään uusia artikkeleita tasaiseen tahtiin.

Toivottavasti nautit lukuhetkistä sivustollamme!